Lasten parhaaksi muuttuvassa maailmassa

Yhteiskunnan muutokset tuovat omat vaatimuksensa koulumaailmaan, Oulun normaalikoulun opettajat Aila Hartikainen ja Auli Siitonen. Koulun tulee luoda sellainen oppimaisema, jossa lapsella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä omien lähtökohtiensa ja edellytystensä mukaan. Kouluvuodet ja sen tuomat kokemukset ovat merkittävä osa lapsen elämää.

Opettajan tehtävä mahdollistaa oppiminen ja avata tulevaisuuden näköaloja. Se vaatii monipuolista osaamista, itsensä kehittämistä ja innostumista. Opettajalla on keskeinen rooli sekä fyysisen että psyykkisen oppimaiseman rakentumisessa. Positiivinen ja turvallinen tunneilmasto koulussa mahdollistaa myönteisen mielenmaiseman rakentumisen.

Oulun yliopiston kasvatustieteellisen koulutusalan keskiössä on ihmisen koko elinkaaren kattava kasvatus ja koulutus varhaiskasvatuksesta perusopetusikäisten lasten ja nuorten oppimiseen ja opettamiseen.  Yliopisto kouluttaa joka vuosi noin 140 uutta luokanopettajaa sekä täydennyskouluttaa lukuisia muita. Opettajankoulutus ja muu tiedekunnan koulutus ovat vahvasti tutkimusperustaisia. Tutkimuksen avulla pyritään vastaamaan kasvatuksen haasteisiin moninaistuvassa maailmassa. 

Ei riitä, että lapset saavat valmiudet selvitä tämän päivän maailmassa vaan koulutuksen on katsottava pitkälle tulevaisuuteen. Yliopistossa tutkitaankin sitä, mitä tietoja ja taitoja lapsenlapsemme tarvitsevat. Tutkimuksen ansiosta nykyopettajienkin ammattitaito päivittyy uudella tiedolla siitä, millaisia haasteita esim. tietoteknistyvä maailma, kansainvälistyminen sekä erilaiset oppimisvaikeudet opetustyöhön tuovat. 

Sijoita oppimiseen, lahjoita tästä >>